Riimeistä ja vähän muusta
Kävin Pattayalla kirjoittamassa lauluja Leri Leskisen ja Matti Mikkolan kanssa. Matti on terävä. Ja Leri nukkui sillä aikaa kun keskustelimme hetkisen tekstittämiseen liittyvistä asioista.
Ska: Oujee.
Matti: Ai nytkö lähti nauha pyörimään?
Ska: No nyt lähti tärähti.
Matti: No helou kaikki musadiggarit me ollaan täällä..
Ska: Käkäkäkä.
Matti: Eka kysymys. Miks ei voi enää olla täydellisii riimejä? Miks ne kuulostaa nykymusassa pöhköltä?
Ska: Öö no tota kuulostaaks..?
Matti: No oha se jos sä käyt tekee jotain silloinkin-milloinkin ni se alkaa kuulostaa semmoselt koomiselta eikä nykyään tehä semmosii tekstei, eihä sunkaa tekstit oo sellasii..
Ska: Kultaa-multaa – kyl mä viel teen. Riippuu mun mielestä tyylilajista. Sit jos on joku sellanen et tavotellaan vähä vanhempaa leinomaist hommaa ni kyl mun mielest sillo ne riimit.. Mut siis tota oisko se sitte se räpin vaikutus?
Matti: Eli se on sitte tavallaan kehitystä että ne asiat mitä ne riimit aikanaan ajo ni siihe tilalle on tullu paljo kompleksisempia kielellisii leikkejä ja niihin nähden sellaset vanhat juice- ja eppuriimit näyttää vanhanaikasilta tai alkeellisilta.
Ska: No mä en välttämättä oo aina ihan sitä mieltä koska mä kuitenkin edustan usein sitä vanhempaa liittoa ni mun korvaan välillä semmoset ihan töpöriimit kuulostaa omituisilta. Mut siis tietenki riippuu tosi paljon siit kyseisest tekstistä. Mut et niin se varmaan on.. Emmä tiiä onks popis jotenkin niin kauheen kikkailutyyliin rytmisiä ilotteluja, kaikkii tommosii, mut siis must se välillä on laiskuutta, niinku tavallaan että ois varmaan ihan hyvä hallita ne vanhan koulukunnan riimit ja sit käydä sen jälkeen vasta rikkomaan niitä.
Matti: Mun nähdäkseni toi asia ei oo pelkästään niin et jengi ois ihan haltioissaan jos joku tekis jotain pitkiä banaani-sanaani -tyyppisii juttuja vaan päinvastoin sielt tulis Leriltä ja kumppaneilta hylsyä et täst tulee nyt tämmönen et teksti ja viesti ei tuu oikein iholle ku ihminen alkaa kuunnella näit hassui riimejä.
Ska: Nii mut varmaa sillee et jos se on perusteltu. Et jos oikeesti paras vaihtoehto on vaikka just öllö ja pöllö ni sit jos se sisältö ikäänku lunastaa sen ni kyl mun mielest sillo ois ihan hassuu lähtee ettii jotai paljo kompleksisempaa juttuu. Et jos se yksinkertasin juttu ois se.
Matti: Mut sit toisaaltahan siihen semmonen tyylillinen yhtenäisyys.. et joskus näkee semmosii juttui et muuten ei käytännössä oo yhtään riimei mut sit yhtäkkii siel on semmonen öllöpöllö ni kyllähä se töksähtää sielt vähä koomisena tyylirikkeenä.
Ska: Niin no voi olla tai sit se voi olla jopa korvamato ja se onki sit se täkyhomma, niinku se urpo vanha-aikariimi. Et tota kyl tottakai yhteneväinen linja on hyvä olla.. Emmätiiä, varmaan kirjottajissa on niin paljo eroo siinä. Mut joskus ku mä oon jutellu aiheesta joittenki kirjottajien kaa ni sitte vastaus siihen et miks ei tehä kauheen rimmaavii riimejä on että se on niin vaivalloista. Ni mun mielestä jos se on se syy miks isketään vaan joku sinnepäin menevä juttu ni se on sit ehkä vähä laiskuutta. Mut sit toisaalta nehä voi tekstit toimii niinkin ja tuntuu et ne semmoset soi tosi paljo ne semmoset ns. köpöriimit.
Matti: Mut jos sä kuuntelet vaik sen ajan harmonioita ja sointuja ku minä aikana on ollu täydellisii riimejä ni ohan ne nykymusaan nähden tosi vaikeita ja rikkaita, ni sit kuitenki myöskään nykymusan tekijät ei haluu musaan liian jatseja sointui, jos niit alkaa näppäilee ni varmaa säki sanot et ei ei nyt mä en diggaa. Et vaik eilen ku sä epäilit et kui paljo sä diggaat Wichita Linemania ni sä et sit nää yhteyttä tään sointuasian ja riimiasian välillä et sä ymmärtäsit et samal taval nuoremman jengin mielest ne riimit voi kuulostaa tekijälleen turhalta tekniseltä muurilta?
Ska: Nii se voi varmaa olla nii.. mä en oo kauheesti analysoinu koko aihetta ja sit ku monesti on ollu nii että mä teen tekstin ennen ku on musiikkii ni siin vaiheessahan se on se juttu mikä määrittelee sitä sävellystä.