Joulusaarna – so what
Pidin ystävän pyynnöstä joulusaarnan taannoin Eino Leinon Seuran pikkujoulujuhlassa. Aihe on ajankohtainen, siksi julkaisen kirjoituksen myös täällä blogissani.
Hyvät Eino Leinon Seuran jäsenet,
kaksi kertaa elämässäni olen hypännyt pää edellä tuntemattomaan veteen: ensimmäinen sukellus tapahtui vuonna 2009, kun suostuin juontajaksi Joensuun rockfestivaalin päälavalle. Sain uhkarohkeasta tempustani runsaasti piikikästä yleisöpalautetta ja häpeähaavoja. Toisella kerralla, siis nyt, myönnyin runoilija-dj Harri Hertellin pyyntöön pitää joulusaarna kulttuurimme henkisten kaappien pikkujoulujuhlassa kaiken uhalla. So what.
Luukkaan evankeliumin toinen luku kertoo ensimmäisestä joulusta: miten muuan Joosef lähti vauvaa odottavan kihlattunsa Marian kanssa Nasaretin kaupungista 140 kilometrin päähän Beetlehemiin kirjoittautuakseen veroluetteloon. Uuvuttavan taipaleen päätteeksi Marian synnytys käynnistyi ja poika putkahti maailmaan hevostallissa. Aika karu joulu – kun ottaa huomioon myös Joosefin ja Marian parisuhdeongelmat, Joosef kun ei ollut vastasyntyneen lapsen isä.
Ensimmäisen joulun vinkkelistä katsottuna nykyisen läntisen maailmamme joulut näyttäytyvät kaikessa yltäkylläisyydessään jokseenkin irvokkailta. Näin kuuluu sanoa, eikö totta. Kuuluu vähän vinosti hymähdellä lehtikuvalle, jossaTeemu Selänne hymyilee luksusolohuoneessaan valionvalkeat hampaat säihkyen. Sirpalla on yllään Happy Christmas -jumpperi ja koko perhe säteilee. Hymähtelyistä huolimatta moni meistä kadehtii ja tavoittelee tätä kiiltokuvamaista joulutunnelmaa. Ja moni pettyy.
Monen sortin jouluja on mahtunut minunkin taipaleelleni: jouluja suvun kanssa, jouluja yksin, jouluja kirkossa, jouluja kapakassa. Yksi meni itkien, yksi naiden, yksi tapellen niin että kuusikin kaatui. Minulla, niin kuin ehkä myös sinulla, on ollut paljon odotuksia joulun suhteen. Jotkut niistä ovat täyttyneet, mutta aika monet jääneet täyttymättä.
Joulu sanana on pakanallista perua, kun taas latinalaispohjaiset kielet liittävät jouluunsa syntymän: natal, navidad, noel, natale. Syntymä ja kuolema, aina toisiinsa kytketyt. Joulu on itsemurhien aikaa, kertovat tilastot. Kun kuuluisi olla yhdessä mutta jääkin yksin. Itsekin vietin muutama vuosi takaperin yksinäistä joulujuhlaa keittiön matolla tummaakin tummemmissa tunnelmissa. Tilanteen tiivistyessä näin parhaaksi ottaa yhteyttä yläkertaan. Rukoilin. Minulle vastattiin. Eteeni ilmestyi neitsyt Maria, joka katseli minua lempeästi hymyillen. Kaikki järjestyy, hän viestitti minulle. Niin lohtu valtasi keittiönpohjan ja tajusin sen minkä teinitkin tietävät.
Tiesi sen myös ihailemani taiteilija Andy Warhol, joka Balilla kävellessään oli kohdannut juhlivan ihmisjoukon. He juhlivat, koska eräs heidän suuresti rakastamansa henkilö oli juuri kuollut. Silloin Warhol kertoo tajunneensa jotain olennaista: sen että kaikki riippuu siitä, miten ihminen päättää suhtautua asioihin. ”Meillä on tapana tehdä asioista ongelmia ja antaa niiden surkeuttaa elämäämme – sen sijaan että sanoisimme kaksi sanaa.” Ja Warhol jatkaa: ”En käsitä miten selvisin läpi kaikkien vuosieni ennen kuin sisäistin ja opin sanomaan so what.”
Hyvää pikkujoulua, arvoisat ihmiset!
Kommentoi täällä