-
Joulusaarna – so what
21.12.2019
Pidin ystävän pyynnöstä joulusaarnan taannoin Eino Leinon Seuran pikkujoulujuhlassa. Aihe on ajankohtainen, siksi julkaisen kirjoituksen myös täällä blogissani. Hyvät Eino Leinon Seuran jäsenet, kaksi kertaa elämässäni olen hypännyt pää…
-
Hyvät asiat eivät tule ilmaiseksi
22.11.2019
Hyvät asiat vaativat toteutuakseen vastuksen. Ensimmäisen kerran törmäsin ajatukseen tutkiessani kabbalan oppeja. Päätin ottaa väitteen testaukseen ja koetilanteitahan on sittemmin piisannut! Lähes jokainen käänne uuden musiikkini suhteen on…
-
Uneton
8.11.2019
Unettomat yöt ovat tulleet tutuiksi. Herään pikkutunneilla, sukellan menneen päivän tapahtumiin tai tuleviin koitoksiin. Asiat saavat kummallisia mittakaavoja, ja vaikka ajatusten sekamelskassa yritän muistella oppimiani kehotietoisuusharjoituksia…
-
Tarinani
25.10.2019
Enkelini Jari Sarasvuo sysäsi vuosia sitten minussa liikkeelle halun ymmärtää mitä tarinalla tarkoitetaan, miten se meihin vaikuttaa. Nyt minusta tuntuu, että olen vihdoin saanut vainun siitä. Kirjoitin aiheesta runon. Emo kauan, kauan sitten…
-
Miinus plus miinus
11.10.2019
Viime viikot ovat menneet tulevia keikkoja valmistellen sekä levyn julkaisua pedaten: laulutreenejä, taustanauhojen kasaamista, jokunen haastattelu kuvauksineen, tapaamisia, jatkuvaa koordinointia, yhteydenpitoa ja väliin laulunsanoittamista…
-
Me rakastavaiset
27.9.2019
Valdaron rakastavaisten jäännökset löydettiin kymmenisen vuotta sitten Italiasta. Luurankojen iäksi on arvioitu 6000 vuotta. Nuori pariskunta on kietoutunut toisiinsa kuolemaa odottaessaan. Putosin kuvan nähdessäni ja muistin erään, joka poistui.…
-
Iso talo, paljon ovia
10.9.2019
Panikoin aamulla. Vanha ystävä ja työtoveri ilmoitti kohteliaasti ja äärimmäisen perustellusti, että yhteistyömme ei tule jatkumaan, hän keskittyy nyt omaan projektiinsa. Osasin hieman odottaakin kuulemaani, mutta silti… mistä löydän…
-
Laulunhakureissu
15.4.2017
Vähistä unista huolimatta heräsin innolla keväiseen lauantaiaamuun, haistoin seikkailun. Ajelin bussikyydillä Rautatientorille, ostin junamaatista lipun ja hain eväät. Junassa valkeni, että sain omaan käyttöön koko vastakkainistuvien loosin.…
-
Tanssi loppuun rakkauden
27.11.2016
Ryhdyin hahmottelemaan blogitekstiä Leonard Cohenista pari päivää ennen kuin uutinen hänen kuolemastaan julkaistiin. Kynä pysähtyi, pidin taukoa, rauha suurelle laulajalle ja laulujen tekijälle. Luin taannoin jutun, jossa Cohen kertoili…
-
Matador
20.10.2016
Muutama vuosi sitten Andalusiassa viereeni rantakadun penkille istahti vanha mies. ”Chica”, hän sanoi, ja ryhtyi pian kertomaan tarinaa härkätaistelijasta, joka eleli edelleen lähikulmilla ja oli voimiensa vuosina ollut melko kuuluisa matador.…